Koirat

Emma 

Perheen ensimmäinen koira, sekarotuinen Emma (s. 30.4.1992), tuli meille kesäkuussa 1992. Emma oli mustan labradorinnoutajan ja satunnaisen ohikulkijan rakkauden hedelmä, ja luonteeltaan niin kuin vain kaikkien rakastama, lasten varaäiti-koira voi olla. Emma sai kertaalleen pentuja, ja muutti mukanamme paikkakuntaa ja kotia monet kerrat. Kittelänjärven maisemiin asetuimme Emman ollessa 9-vuotias, ja seuraavana keväänä otimme Emmalle kaveriksi belgianpaimenkoira Ompun. Emma selvisi hienosti nuoren energiapakkauksen liittymisestä perheeseen, ja nuortui itsekin silmissä. Kesällä 2003 Emman voimat alkoivat kuitenkin hiipua, ja loppuun asti lempeä ja häntää heiluttava mummumme nukahti viimeiseen uneensa omassa sängyssään lokakuussa 2003.  Suru ja ikävä oli kovaa; etenkin lapset olivat kasvaneet ja eläneet koko kouluikänsä Emma-mamman hellän huolenpidon alaisena, ja tuntui mahdottomalta ajatella elämää ilman Emmaa. Emman tuhka laskettiin omaan pihaan koivujen juurelle, josta on hyvä näkymä sekä taloon päin että portille. Edelleen Emman haudalle sytytetään kynttilä juhlapäivinä.

Omppu (belgianpaimenkoira groenendal DeBelisi Omena, s. 9.2.2001)

Omppu  tuli perheeseemme kuin salama kirkkaalta taivaalta. Perheen äidin työkaveri oli tuonut toimistolle nähtäväksi belgin pennun, jota toinen työkaveri harkitsi itselleen. Äiti nosti mustan karvapalleron syliinsä, ja kasvattaja kertoi että yksi tyttö olisi vielä tarjolla. Soitto miehelle, joka katsoi netistä mitä belgistä kerrotaan, ja halusi heti mennä käymään kasvattajan luona ("Mennään ihan katsomaan vaan"). Vaikea arvata mitä siitä seuraa kun luovutusikäistä pentua mennään "ihan katsomaan vaan" - kotiin palattiin ehkä hieman hyperaktiivisen pörröisen pennun kanssa.

Belgianpaimenkoira on luonteeltaan sen verran erilainen kuin labbis että koko koiranpito piti opetella uusiksi. Pikkuhiljaa valkeni että virtaa riittää hiukan eri tavalla, ja hyvä koulutus on tärkeää jotta koirusta tulee yhteiskuntakelpoinen. Omppu on ihana, pirteä ja valpas koira, jolle oma perhe on maailman tärkein asia. Vaikka Omppu on jo 7-vuotias, aiomme ihan uutena asiana kokeilla agilityn peruskurssia huhtikuussa.

Unni (Welsh corgi cardigan Pirtek Quadragesima, s. 10.8.2003)

Kun Emma oli poissa, tuntui koti aivan liian tyhjältä. Omppu, joka nukkui tiiviisti Emman kyljessä viimeiseen hetkeen saakka, etsi surkeana "isosiskoansa". Olimme puhuneet aiemmin että sitten kun Emmaa ei enää ole, uutta koiraa ei oteta ainakaan heti, mutta niinhän siinä kävi että mieli muuttui sattuman vuoksi.

Äiti kävi ikävissään www.koirat.com -nettisivulla, ja heti etusivulla vilkkui ilmoitus uusista corginpennuista. Koska lähipiirissä on ollut corgeja ja rotu oli tuttu ja mieluisa, uteliaisuus vei voiton. Kasvattajalla oli huomissaan yksi kotikoiraksi sopiva tyttönen, ja kuvassa pieni pörröinen nallekarhun näköinen koiralapsi pää kallellaan, jonka ilme sanoi "Äiti, tuu hakemaan!". Muutaman puhelinsoiton ja neuvottelun jälkeen Unni sitten haettiinkin uuteen kotiinsa.

Unni on hyvin rohkea neiti, joka pitää isosiskonsa Ompun kurissa ja herran nuhteessa. Vieraisiin hän suhtautuu varauksellisesti = haukkuu nurkan takaa ensimmäiset 10 minuuttia, mutta lepyttyään tulee mielellään rapsutettavaksi. Kuten muillekin corgeille, ruoka maittaa vähän liiankin hyvin, ja ympärysmittaa kasvattaa entisestään pitkä karva (Unni oli ns. fluffy-pentu, minkä vuoksi hänellä onkin puhdas kotikoirastatus). Nyt on kuitenkin suunta muuttumassa, kun Unni on aloittanut emäntänsä kanssa agility-harrastuksen, joka edellyttää molemmilta hiukan enemmän itsehillintää herkuttelun kanssa, jotta paikat kestävät. Innokkuutta ei kummaltakaan puutu!

Jos haluat nähdä lisää kuvia koiristamme, Kuva-albumi -osiosta löytyy Koirat-alakansio.